maanantai 27. tammikuuta 2014

Nukuitko hyvin?

Näin maanantai-aamuna (ja yleensäkin aamuisin) oleellinen kysymys jaksamista ja päivän toimista suoriutumista ajatellen. Itsellä on hyvin usein pää kipeä, nimenomaan niskasta ja hartioista johtuen. Olen siksi joutunut miettimään, millainen sänky minulla on ja millainen tyyny pääni alla on. Itsellä on tuollainen alla oleva tyyny. Siinä on se etu, että sen voi säätää itselle sopivaksi. Myöhemmin sinne on helppo lisätä täytettä. Oma kokemukseni on se, että tuollaisessa tyynyssä täyte kuluu etenkin niskan kohdalta. Siksi sinne tarvitseekin lisäillä täytettä aina tarvittaessa. Ostin tässä vähän aikaa sitten tavallisesta marketista askarteluvanua, jota sinne lisäsin.
Ultra-muotoiltutäyttötyyny
Tyynyihin pääset tutustumaan TÄSTÄ

Milloin pesit tyynysi tai täkkisi edellisen kerran? Ohjeiden mukaan tyyny pitäisi pestä 3-4 kertaa vuodessa 60 asteen hienopesuohjelmalla. Kevyt linkous riittää. Oma arvioni on, että voimakas linkous saattaa tehdä täytteestä epämukavan "möykkyisen". Normaalista pesuainemäärästä 1/3 riittää. Tyynyn voi kuivata varovaisella rumpukuivauksella tai vaihtoehtoisesti tasolla ilmavassa paikassa. Tyynyä olisi hyvä pöyhiä kuivauksen aikana, näin varmistat kuohkeuden. Ohjeiden mukaan tyyny pitäisi vaihtaa uuteen 2 vuoden välein.



Nature-peite

Peittoihin pääset tutustumaan TÄSTÄ

Vuoteen pitäisi antaa tuulettua aamuisin hetken, jotta mahdollinen kosteus pääsee haihtumaan. Peitteet ja tyynyt + mahdollisuuksien mukaan myös sijauspatja pitäisi viedä ulos tuulettumaan kerran viikossa. Peite pitäisi pestä 1-2 kertaa vuodessa 60 asteen hienopesuohjelmalla. Pesuainetta 1/3 normaalista määrästä samoin kuin tyynyjenkin kanssa, on riittävä. Kevyt linkous riittää. Kuivaus varovaisella rumpukuivauksella tai vaihtoehtoisesti ilmavassa paikassa. Peittoa kannattaa käännellä sekä pöyhiä kuivauksen aikana. Uusi peitto kannattaa ostaa noin 4 vuoden välein.

Lisätietoa hoito-ohjeista TÄÄLTÄ

Kuvat ja hoito-ohjeet: Finlayson

SISÄLTÄÄ MAINOKSEN


torstai 23. tammikuuta 2014

Kahvikutsut


Kahvimuki kahvin suurkuluttajille, joihin minäkin lukeudun. Nykyään kahvikupit ovat katoavaa kansanperinnettä. Niitä ei näe enää käytössä juuri missään. Espresson ystävälle oma espressokuppi lautasen kanssa. 







Ja tästä lautaset jokaiselle. Klassiset ja kauniit valkoiset.













Tästä kulho pikkutarjottaville. Tässä voisi olla esimerkiksi karkkeja tai suolaista pikkunaposteltavaa. 













Oiva-lautaselle sopii laittaa herrasväenleivät














Herrasväenleipien ohjeeseen pääset TÄSTÄ








Oiva-vadissa saa kauniisti esille kakun. 












Tässä on kahvikakku, joka on pöydän komistus. Nämä uudet kakkuvuoat ovat mukavia, kun kakuista saa niissä todella näyttäviä. Ohje kakkuun löytyy TÄÄLTÄ










Kun kattaus on muuten valkoinen, pöytäliina saa olla värikäs. 
Ulkonakin auringon valo on lisääntynyt mukavasti. Kankaan keltainen väri kuvastaa sitä hyvin. 
Tämä liina sopii värinsä puolesta myös pääsiäisenä. 


Kahvikutsuille sopisi vielä joku suolainen leivonnainen. Kun itse järjestän esim. jotain juhlia, teen tarjottaviin myös jotain suolaista leivonnaista. Osa vieraista syö mieluummin suolaisia kuin makeita leivonnaisia.

Tuosta alla olevasta linkistä pääset tutustumaan Marimekon ja monien muiden huippudesignin valmistajien tuotteisiin.

Sisältää mainoksen

maanantai 20. tammikuuta 2014

Ylellistä sisustusta

Tutustu tästä erilaisiin ylellisiin sisustustuotteisiin. Sisältää mainoksen

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Ostokset kotiin kannettuna

Miten mukava olisikaan, jos ostokset tuotaisiin kaupasta kotiin sen sijaan, että tarvitsee itse lähteä kauppaan. Helpottaisi jos edes välillä tilaisi ostokset suoraan kotiin. Omalta osalta tätä on jarruttanut hinta. Lisäksi asiaan vaikuttaa tietysti asuinpaikkakunta. Jos asut pääkaupunkiseudulla, sinulla on useampia vaihtoehtoja. Samalla kuljetuksesta perittävä hinta pysyy kohtuullisena. Mutta mikäli asut jollain pienellä paikkakunnalla, niin tämä asia mutkistuu. Ruokaa netin kautta toimittavat toimivat yleensä pääkaupunkiseudun lisäksi muutamilla isoilla paikkakunnilla. Monella paikkakunnalla on yksittäisiä kauppoja, jotka toimittavat koteihin ruokaa. Tai pääasiassa kai ne toimittavat tavaraa yritysten ja laitosten tarpeisiin. Jotkut palvelevat asiassa myös kotitalouksia.

Kuva: www.vafoodbanks.org


Kuva: www.foodwallpapers.com

Katselin palveluja, jotka toimittavat ruokaa koteihin. Osa oli nettiruokakauppoja ja toiset olivat kauppojen palveluita, että ostokset kerätään kaupan puolesta ja saat  noutopisteestä hakea valmiiksi kerätyt kassit ja maksaa ne. Toimitusmaksut nettikaupoilla olivat noin 10 euron paikkeilla, osalla alle, osalla vähän yli. Edullisimpia toimitusmaksuja olivat nuo noutopisteestä itse haettavat. Niissä maksu oli jopa alle 5 euroa. Sitä voisin itse hyvin käyttää, mikäli palvelu laajenisi ympäri Suomen.

Kuva: www.telegraph.co.uk

Onko teillä kokemuksia ruoan tilaamisesta kotiin?

tiistai 14. tammikuuta 2014

Raskaan työpäivän jälkeen siivottuun kotiin?



Moni haaveilee joskus siitä, että joku siivoaisi kodin esimerkiksi sillä aikaa, kun olen itse töissä. Toiset eivät vain haaveile, vaan siivotuttavat kotinsa siivousfirmalla. Tein selvitystä siitä, mitä kotisiivoukset maksavat. Paikkakunniksi valitsin Helsingin, Tampereen ja Oulun. Hinnoissa on huomioitu vain tuntihinta. En ole huomioinut hintoihin esim. laskutuslisiä tai mahdollisia matkakuluja. Joissain firmoissa oli eri hinnat alkuviikolle kuin mitä loppuviikosta. Valitsin näistä firmoista ma-ti päivien hinnan. Selvitys ei ole kokonaiskuva hinnoista, vaan antaa suuntaa siitä, missä hinnoissa liikutaan.

Helsinki                        Säännöllinen siivous                                   Kertasiivous
Alin                                    36,00                                                      38,00
Ylin                                    48,00                                                      56,00

Tampere                      Säännöllinen siivous                                   Kertasiivous
Alin                                    32,00                                                      38,00
Ylin                                    38,00                                                      42,00

Oulu                             Säännöllinen siivous                                  Kertasiivous
Alin                                   33,90                                                       35,90
Ylin                                   36,80                                                       39,50


Kuva: www.hyvapaiva.fi
Lueskelin myös eri firmojen ehtoja. Ajattelin että pääkaupunkiseudulla olisi paljon niitä kotitalouksia, joissa ei olla erityisen suurituloisia, mutta jotka kuitenkin siivotuttavat kotinsa firmalla. Kuitenkin huomasin, että monen siivousfirman ehtona oli, että he laskuttavat 3 tunnin työstä minimissään. Täytyy olla iso kerrostaloasunto, että siellä saa 3 tuntia kulumaan. Tai vaihtoehtoisesti hyvin likainen. Minä näen asian niin, että tällä firmat hinnoittelevat itsensä tavallisen palkansaajan ulottumattomiin. Ei ole mitään järkeä maksaa 3 tunnista, jos siivooja viipyy 1-2 tuntia. Puhun tässä siis yleensä pääkaupunkiseudusta, koska hinta ei merkittävästä muutu muissakaan pääkaupunkiseudun kaupungeissa.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ylellisyyttä ja unelmia

Tästä tämä blogi lähtee syntymään. Idea minulla on ollut jo jonkin aikaa, mutta en ole toteutusta kiirehtinyt. Tekstin otsikko kertoo oleellisen tästä blogista. Ylellisyys ja unelmointi tulevat olemaan se teema, jonka ympärille blogi keskittyy. Tervetuloa lukijani seuraamaan tätä blogia.

www.stepinit.com
Tässä on sellainen talo, jossa olisi unelma asua. Näkymät ovat upeat. Vesi yleensäkin on rauhoittava elementti, vaikka meri ei aina rauhallinen ole. Kyllä mua miellyttää tuo asunnon sisäpuolikin. Tuolit vaihtaisin, koska nuo eivät ole minun mieleen. Miten ihana olisikaan tehdä työtä kotoa käsin tällaisissa puitteissa. Vai mitä mieltä olet?


www.viahouse.com
Tässä kans on upeat tilat. Tällainen kylppäri olisi kyllä nautinto. Itse vain konkreettisena ihmisenä aloin miettimään siivousta, kuka sen tekisi. No, tällaisessa tilassa varmasti olisi varaa palkata siivooja, joka osaisi pitää paikat puhtaina. Tuo ikkuna on ihan huippu!